Aihe on erittäin ajankohtainen ja varmasti puhuttaa monella työpaikalla. Palautumista voisi verrata akkujen lataamiseen, kulutettu energia tulisi täyttää jollakin tavalla. Mitä vaativampi (fyysisesti tai psyykkisesti) työ, sitä enemmän on syytä kiinnittää huomiota tasapainoon ja palautumiseen.
Hyvinvointi ja palautuminen on hyvin yksilöllistä, ja jokaisen onkin hyvä miettiä miten itse parhaiten palautuu. Erityisesti työpäivän aikana olisi hyvä löytää niitä hetkiä, jolloin voit ladata akkua, että energiaa on myös työpäivän jälkeen.
Pysähtyminen auttaa palautumisessa, näin voit halutessasi lähteä tekemään tarvittavia muutoksia oman palautumisesi edistämiseksi.
Löydät täältä helppoja harjoituksia kiireisenkin työpäivän keskellä toteutettavaksi.
Kysy valmennusta omaan työyhteisöösi
Meidän tunteet tuntuvat kehossa ja tärkeää on tunnistaa näitä tunteita ja huomata, että liikkeen avulla voimme myös vaikuttaa niihin.
Tunnetyöskentelyä sekä vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä voidaan harjoitella erilaisten kehollisten harjoitteiden kautta, kaiken lisäksi hauskasti.
✅ Tässä harjoite jonka avulla voi purkaa jännitystä kehosta, vaikka ennen jännittävää tapahtumaa. Harjoitteen osat voi tehdä myös erikseen. Koko harjoitteeseen menee aikaan n. 5min.
* Laita rauhallinen musiikki soimaan, istu tai seiso mikä tuntuu paremmalta. Purista nyrkit yhteen ja jännitä käsivarsia hetken ja rentouta, toista esim. 3-5 krt. Huomaa miltä
rentoutuminen tuntuu kehossa.
* Sulje silmät ja kuuntele rauhassa soivaa musiikkia, mitä muuta ehkä kuulet? Voit siirtää halutessasi painoa jalalta toiselle, tunnustella miltä lattia tuntuu jalkojen alla, entä vaatteet ihoa vasten?
* Voit avata silmät ja lähteä kävelemään hitaasti tilassa, huomaa miltä liike kehossa tuntuu. Mikäli tilassa on muita, voit halutessasi katsoa heitä silmiin ja hymyillä tai tervehtiä ohi kävellessäsi.
Tanssin ja liikkeen yhdistäminen hengitykseen voi olla todella rentouttavaa
Rentoutuminen mielletään usein paikallaan tehtäväksi, aina ei vaan pysty rauhoittumaan paikallaan ollen.
Yksi erittäin toimiva tapa voikin olla yhdistää tanssia ja liikettä harjoitukseen.
Aloita liikuttamalla käsiä oman hengityksen tahtiin, pikkuhiljaa tietoisesti hidastaen, keskity liikkeen ja hengityksen yhteiseen rytmiin.
Anna kehon lähteä liikkumaan rauhoittuneen hengityksen tahtiin, kuuntele kehon tuntemuksia ja liiku kuinka hyvältä tuntuu.
Yhdistä harjoitteeseen halutessasi rauhallista musiikkia.
Loistava parin minuutin nopea harjoitus ennen treenejä tyhjentämään pää ja orientoitumaan tuleviin harjotuksiin tai työpäivän lomaan / päätteeksi rauhoittamaan kierroksia.
Voit katsoa harjoituksesta videon täältä
Parantaaksesi omaa hyvinvointiasi tai jos haluat muuttaa tämän hetken tilannettasi, olisi tärkeää oppia kuuntelemaan itseään.
Seuraavien kysymysten avulla, voi kysellä päivittäin tai viikottain omia kuulumisia ja tutustua samalla itseesi.
* Mitä minulle kuuluu?
* Millaiset asiat minua huolettavat juuri nyt?
* Mitä minä haluan?
* Mikä minut tekee onnelliseksi?
* Mitä sydämeni, kehoni ja/tai mieleni haluaa juuri nyt minun tietävän?
* Mitä minä tarvitsen juuri nyt?’
Kirjoita paperille ajatuksen virtaa, mitä huomaat?
Kaipaatko rauhoittumista ja mielen tyhjentämistä työpäivään tai työpäivän jälkeen?
Kokeile tämä harjoitus:
Miltä tuntui?
Katso video harjoituksesta täältä